Kirjailija: Otso Sillanaukee
Julkaistu: 2018
Kustannusyhtiö: S&S
Sivumäärä: 200

Zero waste (suomennetaan usein esimerkiksi nollahukaksi) tarkoittaa elämäntapaa, jossa pyritään vähentämään jätteiden syntymistä tai jopa elämään siten, ettei jätettä synny juuri laisinkaan. “Jätteellä” viitataan tässä yhteydessä kierrätyskelvottomaan roskaan, joka päätyy lopulta kaatopaikalle. Monet ovat todennäköisesti törmänneet internetin syövereissä zero waste -pioneereihin, joiden koko vuoden jätekertymä mahtuu pikkuiseen lasipurkkiin. Otso Sillanaukeen Zero Waste – Jäähyväiset jätteille -teos opastaa vähentämään kaatopaikkajätteen syntymistä suomalaisessa kontekstissa.

Täytyy tunnustaa, että suhtauduin tähän kirjaan aluksi hiukan skeptisesti. En siksi, etteikö minusta olisi ehdottoman hyödyllistä ja jopa täysin välttämätöntä kehittää yhteiskuntaa siihen suuntaan, että resurssien valtava haaskaus loppuisi. Pikemminkin minua on turhauttanut se, että zero waste -fiilistely on tuntunut ohjaavan julkista keskustelua toisiaan aika epäolennaisiin asioihin. Suomalaisten suurimmat päästöt syntyvät asumisesta, liikenteestä ja ruuasta – mielestäni on siis huomattavasti hyödyllisempää ohjata ihmisiä vaihtamaan jokapäiväinen jauhelihapaketti edes silloin tällöin kasvisruokaan kuin kiistellä siitä, onko kokonaisekologisempaa kanniskella jauhelihojaan kangaskassissa vai käyttää muovipussia. Toivoisin muutenkin zero waste -liikkeeltä enemmän yhteiskunnalle ja yritysmaailmalle suunnattuja vaatimuksia sen sijaan, että jätteettömyydestä muodostuu vain pienen, ympäristöasioista jo valmiiksi kiinnostuneen joukon elämäntapaprojekti.

Kaikista epäilyksistäni huolimatta Zero waste – jäähyväiset jätteille onnistui yllättämään minut positiivisesti. Kirja on selkeä, helppolukuinen ja käytännönläheinen johdanto siihen, miten kuka tahansa voi elää arkeaan hieman kestävämmin. Teos ei moralisoi, syyllistä tai saarnaa. Se ei myöskään vaadi lukijaa tekemään elämäänsä vaikeaksi ekologisuuden nimissä vaan päin vastoin neuvoo, miten nollahukka-ajattelu voi itse asiassa tehdä elämästä helpompaa ja yksinkertaisempaa.

Kirja on jaettu lukuihin huoneiden mukaan: keittiöluvussa annetaan ruuanlaittoon ja ruokahävikin vähentämiseen liittyviä vinkkejä, kylpyhuoneluvussa puhutaan hygieniasta, lastenhuoneluvussa nollahukkailun yhdistämisestä lapsiperhearkeen ja niin edelleen. Vinkit eivät rajoitu vain suoranaiseen jätteiden minimoimiseen vaan myös esimerkiksi sähkön ja veden kulutuksen vähentämiseen. Pidin siitä, että kirjailija korosti nollahukka-ajattelusta seuraavia kokonaisvaltaisia positiivisia vaikutuksia: roskien välttäminen tarkoittaa käytännössä usein einesten välttämistä, kemikaalien välttämistä ja turhien ostosten välttämistä. Sillanaukee kirjoittaakin paljon siitä, miten zero waste -elämäntapa ei ole hänen tapauksessaan johtanut vain kaatopaikkajätteen vähentämiseen vaan kokonaisvaltaiseen elämän yksinkertaistamiseen ja turhasta luopumiseen.

Olisin ehkä kaivannut Sillanaukeelta enemmän pohdintaa tilanteista, joissa nollahukkatavoitteet ovat ristiriidassa joidenkin muiden arvojen tai jopa itsensä kanssa. Kun harkitsen, mitä safkaa aion jääkaappiini kantaa, valintojani ei yleensä ohjaa vain yksi tavoite (esimerkiksi roskien välttäminen). Toisinaan haluan ostaa jonkin tietyn tuotteen nimenomaan luomuna, toisinaan otan vastaan tai ostan ruokaa koska haluan pelastaa sen hävikkiin joutumiselta, toisinaan valitsen jonkun tuotteen siksi, että se on ainoa vaihtoehto kasvissyöjälle. Kaiken kaikkiaan minusta onkin järkevämpää tavoitella mahdollisimman kokonaisekologista lopputulosta kuin sitä, että jätteen määrä pysyy niin pienenä kuin suinkin.

Myös jo aiemmin mainittu yksilökeskeisyys herättää kysymyksiä. Kirjan on toki tarkoitus toimia oppaana jätteettömämpään elämään, mutta siitä huolimatta Sillanaukee olisi voinut valottaa enemmän sitä, miten zero waste -henkeä voisi levittää laajemmalle yhteiskuntaan. Sen sijaan, että kieltäytyy kaikessa hiljaisuudessa ostamasta muoviin pakattuja asioita, kannattaisiko esimerkiksi kirjoittaa eri yrityksille ja organisaatioille ja pyytää heitä huomioimaan kierrätettävyys pakkaus- ja muissa valinnoissaan? Tai vaikkapa kysyä tilaisuuden tullen tutulta kunnallispäättäjältä, voitaisiinko omassa kotikaupungissa tehdä enemmän jätteen vähentämiseksi ja kierrättämisen helpottamiseksi? Kuten monessa muussakin asiassa, myös nollahukkailun tapauksessa uskon, että on parempi saada aikaan suuria ja laajamittaisia muutoksia sen sijaan, että vain muutama ihminen pyrkii omassa toiminnassaan täydelliseen lopputulokseen.