Kirjailija: Päivi ja Santeri Kannisto
Julkaistu: 2014
Kustannusyhtiö: Atena
Sivumäärä: ?

Luin hiljattain Tomi Astikaisen teoksen Miten elää ilman rahaa? ja kiertolaiselämäntavan kuvauksesta viehättyneenä halusin lukea lisää jotakin samankaltaista. Niinpä tartuin Päivi ja Santeri Kanniston Vapaana elämisen taitoon. Kannistot ovat suomalaislähtöinen pariskunta, joka on viettänyt jo vuosia kierrellen ympäri maailmaa ja kirjoittanut siinä sivussa useita kirjoja. Olen aiemmin lukenut Kannistoilta Superrikkaat ja rutiköyhät – reppureissulla eriarvoistuvassa maailmassa ja muistelen pitäneeni kirjaa sekä mielenkiintoisena että suhteellisen vetävästi kirjoitettuna.

Niinpä Vapaana elämisen taito oli minulle melkoinen yllätys, eikä valitettavasti kovin positiivisessa mielessä. Takakansiteksti kuvaa kirjan sisältöä seuraavalla tavalla: “Vapaana elämisen taito vie maailmalle tutustumaan vapauden ulottuvuuksiin: Serbialaisen Slobodanin parvekkeella puhutaan kansallisuusaatteesta ja vapaudesta elää ilman kotimaata. Jamaikalaisessa siirtomaalukaalissa harkitaan hyppäämistä kaikkea hallitsevan talouden ulkopuolelle. Himalajan vuorilla pohditaan, miten ihminen voi päättää omasta elämästään ja pitää silti omat mielipiteensä. Lopulta keinutaan nicaragualaisen samaanin pihalla riippumatossa ja keskustellaan vapaan elämän sallimisesta kanssaihmisille. Vapaana elämisen taito risteyttää erilaisia elämäntarinoita, suurten ajattelijoiden pohdintoja ja nykyelämänkriittistä tarkastelua. Se kysyy, onko vapaus avain onneen. Kirjan avulla jokainen voi elää omaa elämäänsä vapaammin – ja löytää jotain ehkä jo kadottamaansa.”

Kuvauksen perusteella odotin saavani jotain samanhenkistä kuin Miten elää ilman rahaa? tarjosi: uusia näkökulmia yhteiskuntaan ja yksittäisen ihmisen rooliin osana sitä. Niitäkin Vapaana elämisen taitoon toki sisältyi, mutta ennen kaikkea teos oli jokseenkin ylenkatseellinen ja jopa kylmä julistus siitä, kuinka me kaikki olemme vastuussa vain itsestämme. Se, joka ei ymmärrä ajaa vain omaa etuaan, on yhteiskuntajärjestelmiän sokaisema.

Sinänsä minä ja kirjoittajat emme suinkaan olleet kaikesta täysin eri mieltä, vaan jaoimme kyllä useita yhteisiä näkemyksiä – erityisesti kriittisyyden kulutuskeskeistä elämäntapaa ja kapitalistista talousjärjestelmää kohtaan sekä ajatuksen siitä, että hyvän elämän lähtökohtien ei ole pakko rakentua uraputkesta ja valtavasta palkkapussista. Lisäksi pidin valtioiden keinotekoisia rajoja ja kansallisidentiteettiä koskevaa kritiikkiä pääosin kiinnostavana. Mutta jos kapitalismi onkin teoksessa hylätty, uusliberalistinen eetos elää silti vahvana.

Niinpä vaikka lähtökohtaisesti ajatuksemme olivat osin yhteneväisiä, Kannistot päätyvät tekemään niistä täysin erilaisia johtopäätöksiä kuin minä. Heille yksilön vapaus nousee kaikkia muita arvoja tärkeämmäksi. Kaikenlaiset yhteiskuntajärjestelmät saavat osakseen kritiikkiä siitä, että ne rajoittavat yksilöiden vapautta harjoittamalla foucaultlaista “biovaltaa”. Biovalta määritellään yhteiskunnassa yleisesti jaetuiksi näkemyksiksi siitä, mikä on normaalia, suotavaa käytöstä tai millaista on hyvä ja tavoiteltava elämä. Kannistojen tulkinnan mukaan (en itse ole lukenut Foucaltin alkuperäisiä tekstejä biovallasta, joten en osaa sanoa niistä sen enempää) biovaltaa ovat näin ollen kaikenlaiset toimenpiteet, joilla pyritään pitämään yhteiskunta toimivana ja ihmiset tyytyväisinä ja toimintakykyisinä – esimerkiksi terveydenhuoltojärjestelmä, rokotukset ja autoihin valmiiksi asennetut turvavyöt.

Kirjailijat eivät toisaalta juuri vaivaudu visioimaan sitä maailmaa, jossa he itse haluaisivat elää. Miten vapaus saavutetaan ja mitä siitä seuraa? Miten on ylipäätään mahdollista olla “vapaa” suhteessa ympäristöönsä? Onko täydellinen vapaus yksilön kannalta välttämättä positiivinen asia? Ristiriitaista kyllä vapauden nimiin vannovat Kannistot paljastavat esimerkiksi ihannoivansa amerikkalaishenkistä kevyen hallinnoinnin mallia, vaikka toisaalta ovat täysin tietoisia eriarvoisuudesta, jota tällainen järjestelmä lähes väistämättä tuottaa. Oman näkemykseni mukaan eriarvoisessa maailmassa vapaita voivat olla korkeintaan ne, joiden materiaaliset ja henkiset resurssit mahdollistavat jatkuvan omien etujen tavoittelun. Mutta mitä tapahtuu heille, jotka eivät syystä tai toisesta pysty taistelemaan omien oikeuksiensa puolesta? Kirjailijat eivät tätä juuri murehdi, vaan viittaavat kintaalla ajatuksille heikommassa asemassa olevien auttamisesta tai tasa-arvoisen yhteiskunnan rakentamisesta.

“Eriarvoisuus on yhteiskunnassa väistämätöntä ja jopa tarpeellista”, toteavat Päivi ja Santeri Kannisto sivuilla 200–201. “Kovasti työtä tekeviä pitää palkita ja kannustaa, mikä väistämättä lisää eriarvoisuutta, mutta samalla se luo kiihokkeita niille, jotka haluavat pyrkiä tällä tavoin elämässä eteenpäin.” Luulisi, että maailmalla matkaillessaan kirjailijat olisivat panneet merkille, että ihmisen menestymistä ja mahdollisuuksia eivät selitä pelkästään yksilölliset ominaisuudet kuten laiskuus tai ahkeruus. Vaikka itsekin olen sitä mieltä, että järjestelmässä olisi rutkasti parannettavaa, näen kuitenkin, että elintasoon saattavat sittenkin vaikuttaa sellaiset Kannistojen sivulla 201 kovasti parjaamat biovallan hedelmät kuin “tasapäistävät peruskoulujärjestelmät, palvelut, verot ja hyvän elämän mallit”.

Tästä päästään seuraavaan teoksen ongelmakohtaan: en missään nimessä näe, että kaikkien tulisi elää normien mukaan: luoda uraa, hankkia lapsia, sisustaa kotiaan, matkailla kerran vuodessa lämpimään toipumaan työstressistä. Mutta en myöskään ole sitä mieltä, etteikö joillekin ihmisille tällainen elämä voisi olla mielekästä ja tavoiteltavaa. Kannistoille kaikki tavalliseen elämään tyytyvät näyttäytyvät kuitenkin lähestulkoon biovallan manipuloimina – näin siitä huolimatta, että kirjailijoiden kovasti peräänkuuluttamaan vapauteen tulisi mielestäni sisältyä myös vapaus elää tavanomaista elämää. Lukijan näkökulmasta kirjailijoiden ylemmyydentuntoinen tuntuukin ärsyttävältä ja vähättelevältä.

Jonkinlaisena yhteenvetona: kirjan perusajatus ja siinä käsitellyt kysymykset ovat kiinnostavia ja tärkeitä, mutta olisin toivonut niiden huomattavasti objektiivisempaa tarkastelua. Kirjoittajien vankkumaton usko omaan elämäntapaan ja maailmankuvaan ainoina oikeina tekee Vapaana elämisen taidosta raskasta ja turhauttavaa luettavaa.