Sayako Murata: Lähikaupan nainen

Kirjailija: Sayako Murata
Julkaistu: 2020
Kustannusyhtiö: Gummerus
Sivumäärä: 126

Kuuntelin Lähikaupan naisen äänikirjana vain kahden vuorokauden aikana, sillä teos on paitsi sangen lyhyt, myös helppolukuinen ja ihastuttavan mukaansatempaava. Lähikaupan nainen kertoo tokiolaisesta Seikosta, joka työskentelee osa-aikaisena työntekijänä (yllätys yllätys) lähikaupassa. Lähikaupan myyjänä toimiminen on Seikolle kutsumustyö – tai ehkä pitäisi ennemminkin puhua elämän tarkoituksesta. Kirjan alussa kuvataan, miten Seikolle on lapsesta saakka ollut hankalaa tulkita kanssaihmisten käytöstä ja ymmärtää sosiaalisia normeja. Pestautuessaan yliopisto-opiskelijana lähikauppaan, konbiniin, Seiko kuitenkin huomaa löytäneensä paikan, jonne hän tuntee kuuluvansa. Arkisten vuorovaikutustilanteiden tulkitseminen on Seikolle ehkä haastavaa, mutta myyjän työssä hän tietää tarkalleen, millaista käytöstä häneltä odotetaan.

Kirjan tapahtumahetkellä Seiko on 36-vuotias. Vaikka hänellä on korkeakoulututkinto, hän ei koskaan ole tullut etsineeksi koulutustaan vastaavaa työtä, vaan on työskennellyt 18 vuoden ajan samassa lähikaupassa. Seiko nauttii suuresti vaatimattomasta arjestaan ja työstään myyjänä, mutta lähipiiri kummeksuu hänen elämäntyyliään. Muiden mielestä Seikon tulisi kiireen vilkkaa etsiä itselleen kunnollinen työ tai vähintäänkin hankkia jostain aviomies ja omistautua perhe-elämälle. Seikon sisko jaksaa yhä haaveilla, että hänen sisarensa vielä jonain kauniina päivänä ”paranisi” ja alkaisi elää kuin kunnon ihmiset, eivätkä tuttavat epäröi esittää kiusallisia kysymyksiä Seikon olemattomasta rakkauselämästä. Lopulta turhautunut Seiko yrittää täyttää ympäristön sanelemat odotukset, mutta sekään ei sitten kuitenkaan suju kovin hyvin. Kovin tapahtumantäyteistä tai dramaattista juonta kirjassa ei ole, mutta lukijana nautin teoksen vähäeleisyydestä. Kirjallisuuden kenttä on pullollaan monimutkaisia ongelmia ja suuria kysymyksiä, joten vaihtelun vuoksi oli mukavaa paneutua lukemaan arkisia kuvauksia lähikaupan rutiineista.

Kustantamon esittelyteksti luonnehtii teosta ”yllättäväksi ja tarkaksi kuvaukseksi nyky-Japanista, sen työkulttuurista ja sopeutumispaineista”. En ole mikään japanilaisen kulttuurin asiantuntija, mutta epäilemättä siellä yksilöihin kohdistuvat paineet ovat aivan eri luokkaa kuin Suomessa. Kiinnitin toistuvasti huomiota siihen, että jostakin syystä nimenomaan osa-aikatyöntekijyyttä pidettiin kirjan maailmassa erityisen häpeällisenä, vaikka päähenkilön kuvattiin kuitenkin työskentelevän kaupassa viisi päivää viikossa. Ilmeisesti osa-aikatyöntekijän asema on Japanissa jollakin tavalla heikompi kuin vakituisen työntekijän, mutta tätä ei kirjassa avattu sen tarkemmin. Täytyy kenties perehtyä syvällisemmin Japanin työmarkkinatilanteeseen.

Vaikka suomalainen ja japanilainen kulttuuri eroavat toisistaan, Lähikaupan nainen tarjoaa myös täkäläiselle lukijalle tilaisuuden pohtia, mitä vaaditaan riittävän mielekkääseen elämään. Onko pakko tavoitella suuria, jos oikeastaan tulee onnelliseksi paljon vähemmälläkin? Toisaalta täytyy muistaa, että käsitys odotuksenmukaisesta elämästä riippuu paljolti siitä, millainen on yksilöä ympäröivä sosiaalinen ja kulttuurinen todellisuus. Jos lähipiiri koostuu lähinnä uraohjuksista, lähikaupassa työskentely saattaa tosiaankin herättää hämmennystä. Mutta yhtä lailla maanviljelijäsuvun vesa saattaa kohdata närkästystä mieliessään ryhtyä kirjallisuudentutkijaksi. Lähikaupan naisen sanoma on yhtä kaikki selvä: kaikilla tulisi olla mahdollisuus toteuttaa rauhassa omannäköistään elämää.

Advertisement