Piia Leino: Yliaika

Kirjailija: Piia Leino
Julkaistu: 2020
Kustannusyhtiö: S & S
Sivumäärä: 232

”Vuonna 2052 Suomi kukoistaa, ja pääkaupungin valkealla asfaltilla kulkee vain nuorekkaita ihmisiä. Hyvinvoinnilla on kuitenkin hintansa: Suomen kansalaisuus on rajattu alle 75-vuotiaille. 2020-luvun voimapoliitikko Annastiina Kankaanrinta on elänyt lähes täydellisen elämän ja valmistelee nyt exituksestaan tyylikästä mediatapahtumaa.”

Ylläoleva kuvausteksti tiivistää Piia Leinon Yliaika-romaanin lähtökohdan todennäköisesti napakammin ja ytimekkäämmin kuin itse olisin osannut runoilla. Vastikään julkaistu Yliaika on sekä hyytävä että äärettömän ajankohtainen kuvaus vaihtoehtoisesta tulevaisuudesta, jossa rahaa ja kasvua palvova yhteiskunta on ajautunut äärimmäisiin ratkaisuihin. Suomen kansalaisuus on kustannussyistä rajattu vain henkilöille, jotka ovat iältään alle 75-vuotiaita. Kun ihminen ohittaa 75 ikävuoden ratkaisevan rajapyykin, hänen ei suoranaisesti ole pakko viskata lusikkaansa nurkkaan, mutta hän yhtä kaikki menettää omaisuutensa, kansalaisuutensa ja henkilöllisyytensä.

Kirjan päähenkilö on lujatahtoinen ja kunnianhimoinen poliitikko Annastiina Kankaanrinta. Hän ei suoranaisesti ole niin sanotun lex 75:n takana, jos kohta hänelläkin on asiassa osuutensa – Annastiina on 2020-luvulla ollut luomassa lain esiastetta, jolla kansalaisoikeuksista luopuminen tehtiin vapaaehtoiseksi yli 75-vuotiaille. Romaanin alussa Annastiina valmistautuu omaan exitukseensa eli poislähdön hetkeen, josta on luonnollisesti tulossa suuri mediaspektaakkeli. On valittava näyttävät kukat, sievät lakanat, tyylikäs kampaus ja tietysti mahdollisimman syvälliset viimeiset sanat.

Paitsi, että Annastiina ei halua kuolla. Hän ymmärtää uhranneensa huomaamattaan koko elämänsä työlle ja politiikalle. Menestystä ja kunniaa onkin sadellut, mutta ikävä kyllä läheisten ihmissuhteiden ja hauskanpidon kustannuksella. Annastiinan ainoa olkapää on edesmennyttä näyttelijää Heath Ledgeriä muistuttava amimoni, eräänlainen tekoälykaveri ja -avustaja. Vailla sen suurempaa suunnitelmaa tai valmistautumista Annastiina päätyy pakenemaan yhdessä Heathin kanssa exitustaan ja saa näin aikaan vuosikymmenen suurimman mediakohun.

Toisin kuin voisi kuvitella, Yliaika ei ole erityisen synkeä tai ahdistava lukukokemus. Toisinaan se on sävyltään jopa kepeä. Erityisesti kirjan loppuun sijoittuvaan takaa-ajokohtaukseen liittyy hurmaavan absurdeja piirteitä. Tästä huolimatta kirja ei kuitenkaan myöskään pakene tai välttele niitä suuria kysymyksiä, joita se käsittelee. Oikeastaan romaani on rakennettu melkoisen nerokkaasti: se onnistuu olemaan samaan aikaan sekä kylmäävä, leikkisä että syvällinen. Samaa voisi sanoa Annastiinan hahmosta; kirjailijan haasteena on ollut luoda henkilöhahmo, joka toisaalta edustaa kirjan esittelemää julmaa maailmankuvaa, mutta on kuitenkin siinä määrin samaistuttava ja inhimillinen, että lukija jaksaa seurata tämän kyydissä romaanin alusta loppuun saakka. Tässäkin yhtälössä Piia Leino on onnistunut mielestäni hienosti.

Hesarin haastattelussa Leino kertoo saaneensa idean romaaniin seuraamalla mediaa sekä sosiaalisen median kanavia. ”Uutisissa on paljon puhetta kestävyysvajeesta ja eläkepommista, ihmistä katsotaan hyvin paljon talouden kautta”, Leino pohtii. ”Siitä se lähti, että mihin talouspuhe voi johtaa. Ja mihin loputon menestymisen, tehokkuuden ja nuoruuden ihannointi.” Tismalleen samoja asioita olen pohtinut myös itse varsin usein. Esimerkiksi talouskasvu tuntuu näyttäytyvän uutisteksteissä usein jonkinlaisena Jumalan kaltaisena henkiolentona, jota ihmiset pyrkivät epätoivoisesti lepyttelemään ja miellyttämään. Niin ikään esimerkiksi masennusta ja työuupumusta ei nähdä ongelmina niiden aiheuttaman inhimillisen kärsimyksen vuoksi, vaan ennemminkin niiden yhteiskunnalle aiheuttamien kulujen takia.

Samaistun kovasti myös Leinon ajatuksiin tehokkuudesta ja hallinnasta (sitaatit peräisin samasta, aiemmin mainitusta haastattelusta). ”Meitä tarvitaan markkinataloudessa nimenomaan työntekijöinä. Ihminen joka vain nautiskelee ja elää kuin pellossa ei ole tehokas.” Yhteiskunta ja työelämä tarvitsevat Leinon mukaan ihmisiä, jotka paitsi ”ovat ruodussa”, myös haluavat itse olla siinä. Tehokkuusyhteiskunta hyötyy, kun ihminen itse hallitsee itseään. [- -] ”Siitä varmaan tulee tämä superajattelu, jossa pomonkin pitää harrastaa maratonia todistaakseen olevansa hallinnassa joka alalla.” Romaanissa tämä näkyy siten, että osa kansasta on sisäistänyt lex 75:n mukaisen ajatusmaailman niin täydellisesti, että kuoleminen näyttäytyy heille pakon sijasta ennemminkin velvollisuutena – ja samalla tilaisuutena ilmaista itseään sekä rakentaa viimeisen kerran omaa henkilöbrändiään.

Näin koronaepidemian aikana kirja on epäilemättä vielä ajankohtaisempi kuin vielä vaikkapa puoli vuotta sitten olisi voinut aavistaa. Jos siis etsit luettavaa karanteenin ratoksi, suosittelen lämpimästi Yliaikaan tarttumista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s